perjantai 24. huhtikuuta 2015

Huhtikuun paketti, lempparit jakoon!

Taas on mammaa hellitty, huhtikuun SNY-paketti on saapunut.

 Vähän on asettelu hujanhajan, ku poikien kans paketti auottiin ja leviteltiin pitkin pöytiä ennenku muistin että voishan niitä kuviaki ottaa..

Ihanuuksia löytyi tästäkin paketista; 

 LitYarn:in 100% villalankaa sinisen sävyissä, ja SNY vinkkaili kirjeessä että tästä voisi tulla vaikkapa huivi.

Kerroit omia huivisuosikkejasi, joista Revontulen olen haaveillut tekeväni jo pidemmän aikaa (vaikka en ole huiveja oikeastaan koskaan tehnyt), mutta toinen suosikkimallisi, Wingspan oli minulle jo "en-oo-koskaan-kuullukkaan"-osastoa. Pitänee harkita tarkkaan kumpaa, tai minkälaista, huivia alkaisin tekemään, esimerkiksi Ullaneuleen sivut saa nimittäin kuvitteellisen kuolan valumaan suupielistä, kun haaveilee kaikista huiveista joita voisikaan tehdä...

 Lisäksi paketista löytyi hieno itsetehty verkkokassi, SNY:n kirjoittama kirje, kesäkukkien siemeniä (edelleenkin se jokin telepaattinen yhteys täytyy olla, olen taas kevään alkaessa hiljalleen kurkkia nurkan takaa monet kerrat hypistellyt kaupassa multapusseja ja erilaisia siemeniä, harkinnut ja miettinyt mitä voisi pihalle laittaa, nyt kun on se oma piha mihin laittaa), pojille vapuksi serpentiiniä ja tikkareitakin kolmin kappalein. 

Serpentiinit taitanevat päästä käyttöön jo huomenna, kun vietellään poika #2:sen 5-vuotissynttäreitä, varsinkin kun vappu taitanee meillä olla miehen keikan myötä olla enemmän aikuisten juhla, ainakin tänä vuonna. Toki sitä serpentiiniä sielläkin varmasti tulee käytettyä.. :D
Verkkokassin taas ajattelin, jotenkin, viritellä Pirpanan vaunujen aisaan kiinni, kulkeepahan sitten tavarat matkassa ilman että tarvitsee itellä rontata laukussa puolta elämää :) 

Kaiken kaikkiaan, hieno paketti jälleen kerran, kiitos!

4 kommenttia:

  1. KAunista tuo sininen lanka. Muutenkin kiva paketti;)

    VastaaPoista
  2. Upea paketti erityisesti tuo langan väri...

    VastaaPoista
  3. Kiva, että miellytti. :D Revontuli on upea huivi ja helpompi tehä kuin luulis. Samoin Wingspan. Ullaneuleen sivuilta löytyy myös hienoja malleja ja Drops:n sivuilta toinen toistaan upeampia. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

    Lasten kanssa on ihana puuhailla istutus ja kasvatus hommia. :D Tykkäävät hoita ja huoltaa (kastella) ehkä hiukan liikaakin. ;)

    t: Snyparisi nro (8)

    VastaaPoista